Podetko taloudellista krapulaa loman jälkeen?

Podetko taloudellista krapulaa loman jälkeen?

Lomalla on tullut vingutettua luottokorttia. "Nythän on loma, nautitaan siitä. Talvella voin sitten miettiä noita raha-asioita." Mutta voi sitä tuskaa, kun ensimmäiset lomanjälkeiset luottokottilaskut tulevat postissa. Mistä rahat maksuihin revitään? Kaiken kukkuraksi...

Opiskelijana tehdyt sijoitukset

Opiskelijana tehdyt sijoitukset

Kävin opiskeluaikana osa-aikatöissä. Aloitin lentokentällä Stockmannilla, siitä siirryin Japaniin työharjoitteluun jonka jälkeen päädyin Soneralle kesätöihin ja osa-aikatöihin vuonna 1999. Elettiin IT-huumaa. Uutisissa kerrottiin, miten pörssianteihin jonotettuun...

Haluan ahdistua liikkumattomuudesta

Haluan ahdistua liikkumattomuudesta

Olen aina toivonut, että liikunta olisi osa omaa arkeani - päivittäinen tapa. Haluaisin, että minulla olisi sellainen tapa, että itseäni alkaisi ahdistamaan, jos en pääse liikkumaan. Tiedän, että sellaisia ihmisiä on olemassa. Tiedän myös, että pitäisi liikkua, sillä...

Haluaisin sijoittaa, mutta kannattaako nyt aloittaa?

Haluaisin sijoittaa, mutta kannattaako nyt aloittaa?

Mediassa on paljon ollut puhetta, että nyt eletään lopun aikoja. Lehdissä kerrotaan, kuinka tuulipukukansa on aloittanut asuntosijoittamisen. Entä osakesijoittaminen? Kannattaako nyt sijoittaa osakkeisiin tai rahastoihin? Eletäänkö syklin huippua, vai onko nousua...

5+1 säästövinkkiä elämän hauskuutta vähentämättä

5+1 säästövinkkiä elämän hauskuutta vähentämättä

Haluan jakaa sinulle muutamia säästövinkkiä, jotka ovat toimineet minulla oikein hyvin. Taloudellinen hyvinvointihan lähtee siitä, että tulot ovat suuremmat kuin menot. Säästäminen on kuitenkin monelle tylsää ja sitä mielletään kituuttamisena. Ota siis nämä vinkit...

Miten kertoa eskarilaisille sijoittamisesta

Miten kertoa eskarilaisille sijoittamisesta

Sain kutsun kertomaan esikoululaisille, mikä on sijoittaminen. Miten ihmeessä lähden kertomaan noin pienille sijoittamisesta? Ajattelin, että eihän tuon ikäiset vielä sitä tarvitse ymmärtää. Tärkeämpää on miettiä ihan rahan peruskonseptia. Kutsu tuli entiseltä...

3 syytä sijoittaa lapsen tulevaa teini-ikää ajatellen

3 syytä sijoittaa lapsen tulevaa teini-ikää ajatellen

Olemme mieheni kanssa säästäneet ja sijoittaneet lapsillemme rahastoihin jo usean vuoden ajan siitä asti, kun he syntyivät. Meillä menee kuukausittain palkkapäivänä automaattisesti rahastoihin sijoitukset. Jos vaan on mahdollisuus sijoittaa lapselle, niin se...

Taloudellinen riippumattomuus käden ulottuvilla

Taloudellinen riippumattomuus käden ulottuvilla

Alkuvuonna olen yhä enemmän pohtinut taloudellista riippumattomuuden polkuani. Käyn aina vuodenvaihteessa läpi perheemme koko varallisuuden, kuinka paljon lainaa on maksettu vuoden aikana ja kuinka sijoituspääomaa on kertynyt. Kirjaan tulokset exceltaulukkoon, ja käppyröiden avulla näen konkreettisesti perheemme pääoman kehityksen.

Vakuutus, kannattaako se?

Vakuutus, kannattaako se?

Puhelin soi. Se on Intiasta. Sain tietää, että tyttäreni käsi on murtunut. Hän on ollut kuukauden Intiassa CISV kansainvälisellä leirillä. Hän lähti tapaninpäivänä. Juuri ennen aaton aattoa soitin vakuutusyhtiöön selvittääkseen, että hänellä on matkavakuutus voimassa. Oletin, että olisi, koska meidän kotivakuutukseen kuuluu myös matkavakuutus. Yllätykseni vakuutus on voimassa lapselle ainoastaan, jos hän matkustaa yhdessä vanhemman kanssa.

Muoviraha lapselle – uhka vai mahdollisuus?*

Muoviraha lapselle – uhka vai mahdollisuus?*

Olin kauhuissani, tarjotaanko nyt pienille lapsille luottokortteja! Sain ennen vuodenvaihdetta yhteydenoton Danske Bankilta. Heillä oli tulossa uusi, lapsille suunnattu, mobiilipankki & kortti (8-14v) ja sen tiimoilta kyselivät minulta ajatuksia viikkorahasta....

Tavoite – esimerkkejä miten asetat toteutuvan tavoitteen

Tavoite – esimerkkejä miten asetat toteutuvan tavoitteen

Ihanaa uutta vuotta sinulle! Vuoden vaihteessa peilaan kulunutta vuotta, mitä on tullut saavutettua, mitä olisi voinut tehdä paremmin. Käyn tavoite kerrallaan läpi, mihin on panostettu ja mikä jäi tekemättä. Meillä oli mieheni kanssa vuodelle 2017 tavoitteita, jotka...

Eläke: Mitä 10% säästöprosentti tarkoittaa eläkkeeseesi?

Eläke: Mitä 10% säästöprosentti tarkoittaa eläkkeeseesi?

Jos olet syntynyt 1980 ja palkkasi on tällä hetkellä 2870 euroa kuukaudessa, silloin eläke tulee olemaan 1500 euroa edellyttäen, että olet ollut työelämässä noin 40 vuotta. Huhuh. Eläke on vain reilut 50 prosenttia palkastasi. Luku voi muuttua tulevaisuudessa ja...

Miten sinun onnellisuus määrittyy?

Miten sinun onnellisuus määrittyy?

Miten on mahdollista, että jotkut ovat onnellisia vähemmällä materialla ja toiset vaan haluavat koko ajan lisää, vaikka heillä olisi jo kaikkea mahdollista. Miten onnellisuus määrittyy? Olen pohtinut, miten itse voisin muuttua haluamaan vähemmän. Onnellisuus...

Lisätulot mahdollisti 5 vuotta kotona lasteni kanssa

Lisätulot mahdollisti 5 vuotta kotona lasteni kanssa

Halusin olla kotona pidempään kuin mitä äitiysvapaa-aika salli. Hoitovapaa olisi yksi vaihtoehto, jota harkitsin. Siinä oli kaksi asiaa, miksi en siihen mennyt. Ensinnäkin huomasin, että olin hyvin väsynyt lasten jäljiltä. Meillä on kolme tytärtä, jotka ovat syntyneet...

Taloudellinen riippumattomuus oli pakkomielle

Olen kirjoittanut paljon taloudellisesta riippumattomuudesta. Huomasin jossain vaiheessa, että se oli minulla lähes pakkomielle. Luin paljon erilaista kirjallisuutta, blogeja ja katsoin videoita aiheesta. Syy, miksi se oli niin tärkeätä oli, että tuntui siltä että...

Viikon vinkki: tavoitteiden asettelu

Tavoitteiden asettelu on yksi lempiaiheistani. Koen, että olen saannut ja saavuttanut niin paljon pelkästään sen takia, että olen määrätietoisesti lähtenyt asettamaan itselleni taloudellisia (ja muitakin) tavoitteita. Erityisesti näin vuoden loppupuolella alan...

Hyppäsin epämukavuusalueelle – rohkeus kannatti

Hyppäsin epämukavuusalueelle – rohkeus kannatti

Luen paljon kirjoja, mutta huomaan, että monet hyvät vinkit ja ajatukset kirjoissa ei tule omaan arkeeni millään tavalla. Poikkeuksena on viimeisempänä lukemani Mel Robinsonin 5 second rule (”viiden sekunnin sääntö”), jonka ajatuksena on laskea takaperin viidestä, eli...

Some-kateus iskee loma-aikoina

Some-kateus iskee loma-aikoina

Moni blogin lukija tietää varmasti, että rakastan matkustamista ja muuttaisin minä hetkenä tahansa ulkomailla syksyn pimeimmän ja märimmän kauden ajaksi. Moni lukija tietää ehkä myös minun heikkoudet, eli tarjoukset ja hyvät diilit. Syysloma tuo haasteita minulle...

Tytöille ei puhuta sijoittamisesta

Tytöille ei puhuta sijoittamisesta

Tiesitkö, että puhumme eri tavalla tyttölapsillemme kuin poikalapsillemme, erityisesti sijoittamisesta? Kyseessä saattaa olla ehkä enemmän luonteenpiirre kuin sukupuoliasia. Luonnollisesti lapsen luonne vaikuttaa siihen, miten hänelle kommunikoidaan. Sama tyyli ei...

Lokakuussa pitäisi asua muualla kuin Suomessa

Lokakuussa pitäisi asua muualla kuin Suomessa

Rakastan matkustamista. Olen lapsuuden asunut ulkomailla, joten tunnen kaipuutta erityisesti syksyllä aurinkoon. Varmaan moni muukin tuntee sitä, vaikka olisikin supisuomalainen ? Oikeastaan loka-marraskuun voisin hyvin asua jossain ihan muualla kuin Helsingissä, jossa on pimeää, sateista ja kylmää. Jouluunkin on aivan liian pitkä aika.

Pakko saada! Miten perustelet hankitojasi?

Pakko saada! Miten perustelet hankitojasi?

Kuinka usein olet kuullut lapsesi suusta "minun on pakko saada tuo, mä oikeasti tarvin sen!! Kaikilla muilla kavereille on sellainen!". Kuinka usein olet itsellesi selittänyt, miksi sinun pitää ostaa jotain, kuten uudet kengät? Tein sen tänään.  Kerroin itselleni...

Yrittäjyys lapsen harrastuksena

Yrittäjyys lapsen harrastuksena

Aina välillä putkahtaa netissä juttuja nuorista, joilla on tavoite ja he päättävät tehdä asialle jotain. Korumies Arvi halusi ostaa hevosen, Joona kerää pulloja, jotta päästääkseen Kalifornian Disneyworldiin, nyt viimeisimpänä oli Ruovesilaiset pojat, jotka kustantaa...

Mistä motivaatio ja rohkeus sijoittamiseen?

Mistä motivaatio ja rohkeus sijoittamiseen?

Minun lapsuuden perheessämme puhuttiin suhteellisen avoimesti raha-asioista. Erityisesti hintatietoisuutta korostettiin. Syy oli varmasti se, että perheellämme ei ollut paljon rahaa. Tästä on seurannut sen, että minusta on tullut hyvin hintatietoinen. Jos ystäväni...

Kuukausiraha viidesluokkalaiselle – toimiiko se?

Kuukausiraha viidesluokkalaiselle – toimiiko se?

Perheessämme on viidesluokkalaisen esikoisen kanssa juuri nyt koulujen aloituksen jälkeen ollut aika suuri keskustelu kuukausirahasta. Möläytin hänelle viime vuonna, että ensi vuonna voitaisi pohtia siirtymistä viikkorahasta kuukausirahaan.

Sorrunko ”richraising” talouskasvatusvinkkeihin?

Sorrunko ”richraising” talouskasvatusvinkkeihin?

Sorrunko blogissani ”richraising” neuvoihin. Varmasti osittain näin, kun puhun sijoittamisesta lapselle, jopa vauvalle. Ehkä vielä tärkeämpää (oli sitä rahaa tai ei) on, että voimme vanhempina opettaa lapselle rahan arvoa, mistä sitä saa ja miten sitä tulisi käyttää.

Kohti uutta mennään – taas ?

Kohti uutta mennään – taas ?

Blogini hiljaisuuden syy ei ole loma, vaikka lomakautta elämme. Olen tehnyt enemmän töitä kuin pitkään aikaan. Toisaalta tämä työ, jota olen tehnyt, on kirjan kirjoittaminen.

Juhlien järjestelyyn vinkki

Rakastan juhlia. On ihana nähdä ystäviä ja vaihtaa kuulumisia. On myös ihana juhlissa tutustua uusiin ihmisiin. Nyt aikuisena ja perheellisenä, näitä juhlia on aika harvoin. Onneksi niitä voi itsekin järjestää 🙂

Tilaisuus teki minusta varkaan

Tilaisuus teki minusta varkaan

Olen pienestä pitäen ollut kiinnostunut rahasta ja ensimmäinen selkeä muisto siitä oli ala-koulussa. Äitini ei ollut kotona, mutta hänen kukkaronsa oli pöydällä. Mieleen juolahti ajatus, että otanpa tuolta muutaman kolikon, tuskin hän edes huomaa sen, ja menen...

Muutto kotoa tulee väistämättä

Muutto kotoa on väistämättä edessä. Sitä ennen tulee murrosiän hormonimuutokset, jotka saattaat vaikuttaa vanhempien neuvojen vastaanottavaisuuteen. Nyt ovat siis viimeiset hetket luoda hyvä keskusteluyhteys lapseen, myös rahan suhteen.

Lapsuuden asuntolaelämä Japanissa vaikuttaa vanhemmuuteeni

Lapsuuden asuntolaelämä Japanissa vaikuttaa vanhemmuuteeni

Lapsillamme alkoi kesäloma. Omasta lapsuudesta kesäloma on onnellista aikaa, sillä silloin sai olla kotona vanhempien kanssa. Kävin nimittäin Japanissa koulua ja asuin ihan ensimmäisestä luokasta lähtien asuntolassa. Meillä oli aika paljon lomia, sillä olimme joka...

Kesäkerhoja ja -projekteja lapsille

Kesäloma alkoi ja se tietää kaikennäköisiä leirejä ja kesäkerhoja alakoululaisille. Kesäloma on pitkä, joten kannattaa miettiä mahdollisia kesätyötä vähän vanhemmille lapsille.

Ylioppilaslahjaidea – taito ja kipinä sijoittamiseen

Ylioppilaslahjaidea – taito ja kipinä sijoittamiseen

Ylioppilasjuhlat lähenevät ja moni tuskailee ylioppilaslahjoista. Mediassa on myös ollut jonkun verran kirjoituksia siitä, mikä on sopiva summa lahjaksi esim. sukulaislapselle tai tuttavan tuoreelle ylioppilaalle. Tässä sinulle hyvä ylioppilaslahjaidea kevään lakin...

Rahakeskustelu varhaisteinin kanssa

Rahakeskustelu kannattaa käydä aina mahdollisuuksien mukaan. Pääsin keskustelemaan tästä sukulaistytön kanssa. Olin tosi iloinen, että hän otti aiheen esille ja puhuimme säästämisestä sekä matkoihin, ensiasuntoon, että jopa vuokra-asuntoon.

Rahalla ei saa rakkautta, rauhaa tai ystäviä

Rahalla ei saa rakkautta, rauhaa tai ystäviä

Katsoin mieheni kanssa YLE dokumentti nimeltään Huuto Syyriasta. Harvoin katson dokumentteja, mutta hän oli laittanut TV:n päälle ja jäänyt katsomaan ohjelmaa, joten liityin seuraan. Tiedän, että Syyrian tilanne on vakava, mutta miten kaikki alkoi ja minkälaisessa...

Kustannustehokkaat kauneusvinkit 😉

Tämä on hieman erilainen vlogi, toisaalta rahansäästöteema kantaa tässäkin. Monessa talousoppaassa kehoitetaan sijoittamaan tuloista säästöihin/sijoituksiin 10%, koulutukseen 10% jne. Luin hieman erilaisen talouskirjan, jossa kehoitettiin panostamaan ulkonäköön 10%...

Kaksi kärpästä yhdellä iskulla: Arvokeskustelua teinin kanssa ja budjetointia

Kaksi kärpästä yhdellä iskulla: Arvokeskustelua teinin kanssa ja budjetointia

On tärkeä oppia budjetointia ja sitä kannattaa harjoitella lapsen kanssa mahdollisimman aikaisin. Mihin sitä budjettia sitten tarvitaan? Budjetti ohjaa rahojasi sinne, minne sinä haluat. Ilman budjettia ja kuluseurantaa saatat huomata kuukauden lopussa, että rahat ovat valuneet kankkulan kaivoon. Harva meistä tekee vakiona budjettia henkilökohtaisessa taloudessa, vaikkakin yrityksissä se on yksi toiminnan kulmakiviä. Budjetin tärkeä tavoite on ohjata tuloja sekä taloudellisten tavoitteiden, että arvojen mukaisesti.

Viikkoraha – onko se lapsen oikeus?

Viikkoraha – onko se lapsen oikeus?

Viikkoraha on yksi parhaimmista talouskasvatuksen työkaluista, mitä meille vanhemmille on tarjolla. Viikkorahaa voi käyttää sekä kuluttamisen, säästämisen ja antamisen opettamiseen. Lisäksi vastikkeellisella viikkorahalla voi opettaa työn arvostamisen opettamista.

Miten opettaa nuorelle työn ja rahan arvo

Miten opettaa nuorelle työn ja rahan arvo

Olen pitkään ollut sitä mieltä, että rahan arvon ja työn arvostamista pitää kytkeä viikkorahaan. Toisaalta työn tekoa ja kurinalaisuutta voidaan opettaa monella muullakin tavalla, eikä viikkorahaa tarvitse siihen liittää. Opetamme tätä vaatimalla lasta kotitöiden tekemistä, tekemään koululäksyt, menemällä harrastukseen, vaikka häntä ei huvita jne.

Näillä kolmella kulmakivellä saat sulatettua 15 % lainoistasi pois

Näillä kolmella kulmakivellä saat sulatettua 15 % lainoistasi pois

Olen poiminut ne kolme kulmakiveä, yhdistelemällä joitain askelia, jolla päästään yhtä hyvään tulokseen. Tulokseen päästään myös sen takia, että prosessi itsessään ei ole niin monimutkainen ja helpoo muistaa. Laitoin otsikkoon, ”miten sulattaa 15% lainoista”. Luonnollisesti jokaisen lähtötilanne vaikuttaa tavoitteen aikatauluun.

Auto: Hanki se näin ja säästät tuhansia euroja

Auto: Hanki se näin ja säästät tuhansia euroja

Jos olet vasta muutaman vuoden päästä tulevaisuudessa hankimassa uuden auton, niin sinulla on hyvä tilanne, koska voit jo nyt varautua siihen taloudellisesti. Jos sinulla on jo menossa autorahoitus, jota maksat kuukausittain, niin jatka sen maksamista, kunnes olet lyhentänyt koko luoton ja jatka edelleen senkin jälkeen.

Haluatko kehittyä säästäjästä sijoittajaksi?

Haluatko kehittyä säästäjästä sijoittajaksi?

On monia syitä, miksi meidän olisi hyvä tulla sijoittajiksi. Jos olemme pelkästään säästäjinä, niin aika kulkee meitä vastaan, sillä inflaatio syö meidän säästöjämme. Naisina eriyisesti, meidän pitäisi olla kiinnostuneita rahasta ja sijoittamisesta ja tässä muutamia...

Tilanteesi ei ole kiveen hakattu – vältä elintasoköyhyys!

Tilanteesi ei ole kiveen hakattu – vältä elintasoköyhyys!

Viime artikkelissa puhuin rahasta ja miten lapsuuden mallit muokkaavat meidän ajattelua aikuisuuteen saakka. Nämä mallit ovat iskostuneet tiukasti meihin.  Jos vanhempamme ovat eläneet kädestä suuhun saatamme huomata, että toistamme samoja asioita. Palkka saattaa olla...

Raha on kaiken pahan alku, vai onko?

Raha on kaiken pahan alku, vai onko?

Olen kasvanut perheessä, jossa TV:tä kutsuttiin pirun toosaksi. Edelleen tunnen omantunnontuskia, jos katson telkkaria, vaikka kyseessä olisi ihan mukavaa ajanvietettä perheeni kanssa. Vanhemmilta saadut mielikuvat televisiosta pysyy mukana pitkään. Vasta nyt olen...

Kirja-arviossa Kukkaron Kuningatar

You Tube kanavassa löytyy tuorein vlogi kirja-arvioni Jenni Selosmaan kirjasta Kukkaron kungatarKukkaron kuningatar on naisille suunnattu talouden treeniopas. Saat teoriaa ja käytännön ohjeita päästääksesi kuntoon 🙂 Jälleen kerran Facebookissa alkaa kirja-arvonta...

Tämän takia tammikuussa kannattaa pitää kulukuuri

Tämän takia tammikuussa kannattaa pitää kulukuuri

Tammikuu on nyt takana päin ja olen iloinen siitä. Olen nimittäin pitänyt tammikuussa tiukkaa kulukuuria, toki tämä kuuri jatkuu helmikuussa, mutta hieman löyhempänä. Vuoden ensimmäinen kuukausi on perheessämme taloudellisesti haastava kuukausi. Tämä on varmasti totta...

Kirja-arviossa Unelmakarttakirja

Tällä kertaa pääsin vlogissani arvioimaan Sanna Wikströmin Unelmakarttakirjaa, joka on tehtäväkirja. Kirja vie sinut kohti unelmiasi herättelemällä mielikuvitusta ja mielikuvia elämäsi eri alueilla. Katso video kirja-arviosta YouTuben Lapset ja raha...

Onko kaikki laina pahasta? Onko ”hyvää” lainaa olemassa?

Onko kaikki laina pahasta? Onko ”hyvää” lainaa olemassa?

Minut on kasvatettu siten, että laina on pahasta. Vanhemmat ostivat auton ja kesämökin käteisellä. Asuntoon piti ottaa lainaa, mutta vuosia oli säästetty ennen sitä ja he maksoivat lainan pois hyvinkin nopeasti. Opiskeluaikoina oli mahdollisuus saada opintolainaa,...

Vauva-ajan hankinnat – mihin satsaat, mistä säästäät?

Vauva-ajan hankinnat – mihin satsaat, mistä säästäät?

Kun saamme tietoa perheenlisäyksestä, alamme valmistautumaan siihen henkisesti, mutta myös tavaroilla. Hankimme vaunut, pinnasängyn, tuttipulloja, vaipanvaihtoalustan jne. Muistan erityisesti, että vaunujen hankita oli pitkä prosessi. Kävin kysymässä ystäviltä, joilla...

Ota kumppanisi mukaan uuden vuoden tavoitteiden asetteluun

Ota kumppanisi mukaan uuden vuoden tavoitteiden asetteluun

Uudenvuodenlupausten sijasta aloin tehdä uuden vuoden tavoitteita 2008. Tarkoitus oli jatkaa tätä tapaa, mutta perheessämme 2009 ja 2010 olivat raskaita aikoja ja tavoitteiden pohtiminen jäi kokonaan pois muutamaksi vuodeksi. 2009 menetimme synnytyksessä nuorimmaisen...

Miten uudenvuodenlupaus muuttui uuden vuoden tavoitteiksi

Miten uudenvuodenlupaus muuttui uuden vuoden tavoitteiksi

Uusi vuosi lähestyy kovaa vauhtia ja se tarkoittaa erilaisia perinteitä, kuten ilotulituksia ja tinan valamista. Perinteen mukaan tein ennen, kuten moni muukin, myös uudenvuodenlupaukset. Monesti en hetken päästä enää muistanut mikä tehty lupaus oli ollut.  En...

Jouluna saamme kokea ja näyttää antamisen iloa

Jouluna saamme kokea ja näyttää antamisen iloa

Joulun aika on ihanaa! Vaikka saarnaan säästämisen ja sijoittamisen puolesta, niin nautin suunnattomasti siitä, että saan hankkia lahjoja lapsilleni ja sukulaisilleni. Onneksi ostan lahjoja pitkin vuotta alennusmyynneistä, kun sopiva lahja eteeni sattuu. Kuvittelen,...

Toivelista helpottaa lapsen kanssa lelukaupassakäyntiä

Taaperon kanssa oli usein haastava käydä kaupassa. Siellä oli paljon houkutuksia, ja olisi ollut niin paljon helpompaa ostaa se tikkari, jotta hän olisi pysynyt tyytyväisenä ja olisin saanut tehtyä ruokaostokset loppuun kunnialla ja hermojani menettämättä. Pieni...

Äiti, olethan varautunut tulevaisuuteesi!

Äidin ja isän välisestä tasa-arvosta puhutaan vähän väliä. Välillä asia liittyy ihan arkiseen asiaan, kuten kotitöiden jakamiseen äidin ja isän välillä, välillä työelämään, kuten naisten työmahdollisuuksiin verrattuna miehiin. Itseäni ihmetyttää suuresti miksi isien...

Vuodenvaihteen sijoitusten tarkastelu ja optimointi

Vuodenvaihteen sijoitusten tarkastelu ja optimointi

Näin vuoden lähestyessä loppuaan on asioita perheemme finanssipuolella, mitä on hyvä huomoida. Tässä ovat ne, mitä tarkastamme tänä vuonna ennen kuin vuosi vaihtuu.  . Myymme voitollisia osakkeita hyödyntääksemme aiempia myyntitappioita Teemme sijoituksia osakkeisiin...

Oletko jo löytänyt intohimosi?

Olen pitkään pohtinut, mikä minun intohimoni on. Siskoni perheen intohimo on musiikki. Heille musiikin luominen vie mennessään – tunteja ei lasketa eikä myöskään euroja. He harjoittelevat toki ahkerasti, mutta sanoisin että heille on myös suotu musikaalisuuden lahja....

Timanttinen kirja, jonka voit saada omaksesi

Kerroin ensimmäisessä vlogissani ajatuksesta, että alan julkaista kirja-arvosteluja videoina. Jatkossa niitä on siis tulossa lisää.Nyt vihdoin tulee ensimmäinen virallinen kirja-arvosteluvlogini. Olen lukenut Unna Lehtipuun kirjoittaman sijoituskirjan, jonka nimi on...

Syyslomamme edulliset huvit

Syyslomamme edulliset huvit

Mitä keksii lapsille heidän lomalla, kun itse on töissä? Tämä on varmasti monen perheen haaste, myös meidän. Lisäksi mielestäni on tärkeätä hetkeksi pysähtyä kiireellisen arjen keskellä ja tehdä jotain kivaa yhdessä, jota voi taas muistella, kun koulut alkavat. 

8 vinkkiä miten kasvattaa lapsi rahaviisaaksi

8 vinkkiä miten kasvattaa lapsi rahaviisaaksi

Me vanhemmat imemme tietoa ja vinkkejä, miten voimme kasvattaa lapsistamme mm. vastuullisia, hyvin käyttäytyviä ja hyvällä itsetunnolla varustettuja yksilöitä. Monesti talouskasvatus saattaa jäädä vähemmälle. Tässä muutamia ajatuksia siitä, mitä voimme tehdä tai mitä...

Antakaa lapsemme tehdä virheitä – myös rahan kanssa

Antakaa lapsemme tehdä virheitä – myös rahan kanssa

  Viime viikolla julkaisin elämäni ensimmäisen vlogin. Sen jälkeen on ollut hiljaista myös blogirintamalla. Lupasin kyseissä vlogissani lukea kirjan, joten sen lukeminen, kuten arvelin, on vienyt aikaani (mutta loppu häämöttää jo, eli vlogia on siis tulossa sen...

Tubetatsä äiti? Ootko sä niinku tubettaja?

Jep jep, näin siinä kävi. Äiti teki ensimmäisen vlogin, äiti tubettaa. Enpä olisi uskonut sitä itsestäni, mutta näin tässä kävi. Ensimmäinen vlogi eetterissä julkaistu tänään. Paljon mitä teen tapahtuu sattumalta, tai ainakin tuntuu siltä, että ajaudun...

Säästäminen on kivempaa kuin laihduttaminen

Laihduttaminen ei ole kivaa, näkyviä tuloksia halutaan nopeasti ja pysyvästi. Tiukalla laihdutuskuurilla tulee helposti retkahduksia ja sehän harmittaa. Tiedämme, että meidän pitää muuttaa elintapojamme, jotta saamme pysyviä tuloksia ja eroon jojoilusta. Parempi edetä...

Lapset mukaan leirikoulun tai seuran varainhankintaan

Koulua on nyt muutaman viikko takana ja moni vanhempi on varmasti osallistunut jo useampaan vanhempainiltaan. Yksi aihe nousee aina näissä esille - varainkeruu. Miten saada luokalle tai seuralle lisävaroja leirikouluun, turnauksiin, tuomarimaksuihin jne.?On olemassa...

Säästöjen korvamerkinnät

Säästöjen korvamerkinnät

Jos olet kuten minä, niin rahan käyttäminen saattaa tuntua vaikealta, tai ainakin poden huonoa omatuntoa, jos sitä käytän. Lisäksi olen erittäin mukavuudenhaluinen, joten en halua käyttää aikaani esimerkiksi laskujen maksamiseen. Lapsiperheellä on paljon menoja, johon pitää varautua. Automatisoinnilla ja korvamerkitsemällä voidaan helpottaa näitä asioita puolin ja toisin.

Mistä rahat pesämunaan?

Kannustan säästämisen aloittamisen perheellesi ja lapsellesi mahdollisimman pian. Aloita jo tänään! Aika on rahaa. Pikkuruisesta sinapinsiemenestäkin kasvaa iso puu. Moni asia on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Mistä aloittaa? Mistä rahat säästöön? Mennään...

Lapsista pullonkaula

Lapsistani on tullut blogini pullonkaula. Olen jo kirjoittanut kolme uutta kirjoitusta, mutta en voi julkaista niitä, koska minulla ei ole niihin sopivaa kuvaa. Kesällä, kun aloitin blogini, pyysin heitä piiirustushommiin. Blogi ilman kuvia olisi aika tylsä....

Kitsas kitupiikki vai tuhlaileva törsääjä?

Säästäminen saattaa olla toisille helppoa ja toisille haastavaa. Sen huomaan omista lapsista. Meillä on kolme tyttöä, joista taipumus säästämiseen tai kuluttamiseen alkaa nyt paljastua.  Voisi karkeasti jakaa taipumukset kahteen näkökulmaan. On olemassa...

Miten säästää lapselle? 6. S-ryhmän osuuskaupan jäsenyys

Miten säästää lapselle? 6. S-ryhmän osuuskaupan jäsenyys

Opin vasta tänä kesänsä, että nykymaailmassa on mahdollista saada yli 10% korkoja! S-ryhmän osuuskauppa maksaa korkoa jäsenille. Huomasin toukokuussa, että S-pankkitililleni oli tupsahtanut 10€ korkoa. Lähdin tutkimaan asiaa tarkemmin ja näyttää siltä, että maksamalla...

Miten säästää lapselle? 5. Asunto-osake

Asunto-osakkeen hankkiminen lapselleen on mielestäni houkutteleva säästämisvaihtoehto, mutta ehkä kuitenkin enemmän ajatusleikkinä kuin käytännössä. Asunto opiskeluajaksiOlisihan se ihanaa, jos lapsemme voisivat asua omassa asunnossaan opiskeluaikana, tai jopa...

Miten säästää lapselle? 4. Osakkeet

Nyt päästään yhteen minun lempiomistuslajiin, eli osakkeisiin. Osakkeilla voidaan tehdä suuriakin tuloksia, mutta osakepoiminta on vaikeata ja monien tutkimusten mukaan harva onnistuu saamaan parempaa tuottoa kuin, jos sijoittaisi passiiviseen indeksirahastoon. Silti...

Miten säästää lapselle? 3. Indeksirahastot

Yksi erittäin hyvä säästövaihtoehto on matalakuluiset passiiviset rahastot omalle lapselleen, ja miksei myös teinille. Teini saattaa säästää jo muutenkin ja se voi olla hyvä vaihe aloittaa itsenäisen sijoittamisen, jos sitä ei ole aiemmin tehnyt. Monet indeksirahastot...

Miten säästää lapselle? 2. Osakerahastot

Monet meistä aloittaa sijoittamisen osakemarkkinaan osakerahastoilla. Osakerahastot ovat helppo tapa säästää ja pankin hanakasti tarjoaa näitä rahastosäästämisen vaihtoehtoja. Osakerahastot ovat hyvä vaihtoehto säästää lapsille. Kun päätimme aloittaa säästämistä...

Miten säästää lapselle? 1. Pankkitili

Pankkitili on helpoin tapa aloittaa säästämistä sekä omalle, että vieraalle lapselle. Tässä pieni pankkivertailu ja mielestäni kiinnostavimmat lapsille suunnatut tai sopivimmat tilivaihtoehdot. Lapsille suunnattujen talletustilien korot ja ehdot vaihtelevat paljonkin....

Lahjavero

Lapselle on hyvä säästää rahaa, jos siihen on mahdollisuus. Liian isoja summia ei kuitenkaan kannata kerralla lahjoittaa, jos ei halua maksaa lahjaveroa. Vanhempi voi lahjoittaa lapselleen kolmen vuoden aikana enintään 4000€, ennen kuin lahjavero iskee. Suurempi summa...

Ravintolapäivä lasten kanssa

Ravintolapäivä lasten kanssa

Mitä lapsemme voisi tehdä tienatakseen omaa rahaa, joka ei ole peräisin meiltä vanhemmilta. Rahalahjat, viikkoraha ja kotityöstä saatavat lisäeurot eivät maksa isompia hankintoja, ainakaan kovin nopeasti. Haluan, että lapsemme itse päättävät lähteä tekemään jotain lisäeurojen takia, jotta kokemuksesta tulisi positiivinen eikä pakoitettu. Ravintolapäivä on yksi hieno mahdollisuus hyödyntää.

Rahan käytön opit

Jokaisen vanhemman tärkein tehtävä on kasvattaa omia lapsiaan. Kasvatukseen kuuluu myös raha-asioiden ja ostoskäyttäytymisen opettaminen. Mistä lapsi oppii talouden perusteet, jos ei kotoa? Vauva oppii puhumaan matkimalla, samalla tavalla lapsi oppii käyttäytymisen...

Miksi säästämme lapselle?

Miksi säästämme lapsillemme? Monessa maassa säästetään lasten koulutuksen vuoksi, näin tehdään mm. Yhdysvalloissa ja Japanissa. Siellä vanhemmat säästävät kymmeniä tuhansia euroja, jotta voivat maksaa lapsensa koulutukset. Aluksi aloitimme säästämään lapsillemme sen...

Share This